keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Savaton - 6 - girly rock juhlaan

Maratonin kuudes vaihe ja tehtävänantona oli suunnitella juhlava asu taidegallerian avaijaisiin ja sen jälkeen baariin. Valittavana oli kolme erityyppistä asiakasta ja valitsin girly rock / grunge tyylisen.
Asiakas 1 toivoo juhlavaatteelta "girly rock/grunge"a asenteella.
Omaksi tyylikseen hän kuvailee rennon, arkisen, muttei liian näkymättömän tyylin.
80-luvun rock-kulttuurista löytyy kivoja sävähteitä, myös 50-luku väreineen (ja autoineen!) löytää tiensä mieleeni.
Arkena rennoissa, muttei tylsissä vaatteissa viihtyvä asiakas 1 tahtoo kuitenkin juhla-asullaan/asussaan olla rohkeasti rock/grunge.
Arjen luksukseksi asiakas kuvailee pukeutumisen kannalta nahkatakit sekä erilaiset nahkakengät/bootsit,mutta myös tennarit.
-Pidän väreistä tietenkin mustasta, mutta myös punaisesta,tummanpunaisesta,"likaisen"oranssista/okra/ konjakista sekä army-väreistä. Vastapainona mieleisiä ovat myös keltainen, minttu, pastellinsävyt, mutta hillitysti ja syvempään yhdistettynä.

Työt haittasivat jälleen harrastusta, mutta paperien nurkat olivat täynnä hahmotelmia, puheluja puolin ja toisin hyvän ystävän kanssa, joka myöskin osallistui maratooniin ja kangaskaapin mylläystä. 
Kangaspinoistani nousi esiin Eurokankaan palalaarista löytynyt trikoo, jossa on nahkaa jäljittelevä pinta, se kangas suorastaan huusi päästä tähän projektiin ja piirtelinkin kaavat "Kuuluisat vintage mekot" -kirjan mukaan, mutta vähän muokaten (esim. vyötärökaitale, istuvuus, pituus...)
Yläosa on tehty alavaroin, joka mielestäni sopii parhaiten tällaiselle materiaalille. Lisäsin vielä metallivetoketjun selkäpuolelle, sekä silitettäviä niittejä olkapäille. 

Tällä vaatteella mentiin kisassa jatkoon 8 parhaan joukossa...
Tietokone ja sitä myöten myös järkkäri oli edelleen pois pelistä ja suunnattoman surkeilla kännykkäräpsyillä mentiin...


Muutaman kuvan otin vielä jälkikäteen "singeri-rouvan" päällä (jolla on hieman eri mittasuhteet kuin minulla) ja kurja materiaali ja väri kuvata, ainakin näin valottomaan aikaan...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti