lauantai 31. lokakuuta 2015

DIY pitsikangas

Leikin pitkästä aikaa kloriitilla. Kaivoin kaapista muutaman yksivärisen trikoon, leikkasin niistä nurkasta pienen palan ja liotin ensin ne silput kloriitissa nähdäkseni minkä väriseksi kangas muuttuu.
Valitsin näistä parhaat ja toiseen levitin erikokoisia mystisiä pitsiliinoja, kaikissa jotain vikaa että käyttää en viitsisi sellaisenaan Päälle suihkuttelin rennosti raakaa kloriittia. Violetissa kankaassa vaikutuksen näki lähes heti, mutta pinkki vaihtoi väriä huomattavasti hitaammin.




toiseen löysin palan kokoisen, vähän muovisen tuntuisen pitsikapan


Tässä (silittämätön) lopputulos. Onnistui paremmin kuin odotin.

Pinkin pyöräytin itselleni tuubihuiviksi, toinen puoli Pehemiän vaalenpunaista merinovillaa

Ja Fiona sai pitsiliinoista peplum-mallilla tunikan.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Pikaiset halloween-koristeet

Kotopirkot on jännä ryhmä, ei mun nimittäin pitänyt mitään halloween koristuksia tänä vuonna edes laittaa, mutta niin vain muiden ideoista innostuneena tein pari pientä koristusta.

Glögipullot maalasin valkoisella spraylla (pitäisi vielä näköjään maalata ainakin yksi kerros..), leikkasin pahvista kirjaimet ja liimasin paperiliimalla pullojen kylkiin. Näyttää pysyvän sen verran kuin tarvitsee ja näppärä sitten nypätä halloweenin jälkeen pois pullonkyljestä...

Kävin myös leikkelemässä vähän oksia, jotka maalasin kullan värisellä spraylla. Niihin taittelin origamilepakoita. Taittelu ohje täällä.
Myös nämä oksat ovat tarkoitus pitää koristeena ihan ilman lepakoitakin sitten myöhemmin :)



lauantai 24. lokakuuta 2015

Vanulappu-kranssi ja ohje


Näin idean tällaisesta kranssista Pinterestissä. Katsoin hätäisesti että se oli tehty vanulapuista, mutta siihen olikin leikelty pyöreitä paloja huovasta. Enhän minä nyt sellaisia ehtinyt/jaksanut/viitsinyt askarrella, vaan nappasin vessan kaapista putkilon niitä halvimpia vanulappuja, jostain olin erehdyksessäni ostanut myös halpoja ja paskoja huonoja nuppineuloja, styroksinen kranssi sattui myös löytymään kotosalta ja siinä sitten samalla kun kuuntelin verkkoluentoa askartelin tällaisen kranssin. Ihan liiankin helppoa (paitsi ne surkeat nuppineulat välillä vääntyilivät ja katkeilivat..)

Tässä vielä ohjeistus:

Taita vanulappu ensin puoliksi

Ja sitten vielä puoliksi

Nuppineula tms läpi

Ja pökätään styroksiseen kranssiin

Laita vanulappuja muutaman sentin välein kranssipohjaan

ja pyörittele niitä niin että asettuvat nätisti

Tähänhän voisi kieputella ympärille vielä ledi-valoja tms





keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Fixailuja

"Löysin" vasta vähän aikaa sitten sisustusmuovit tai dc-fixit ja niistä innostuneena fixasin pari pientä juttua kotona.

Tein tuunauksen Fionan huoneeseen, josta juuri hävitettiin liitutaulu/valkotaulu teline, sen hajottua lopullisesti. Jemmassa sattui olla pala liitutaulutarraa ja niin ikään Lidlistä löytyneet oksat ja linnut, jotka löysivät tiensä vaatekaapin liukuoveen. Liitutauluun tarttui liidut paljon paremmin kuin oletin ja tähänkin kuvaan tyttö ehti käydä tekemässä jo taidettaan :)



Tuunasin myös tietokoneella käytössä olevan tason. Seinäpinta vaihtui jokin aika sitten ja nykyinen puun sävy ei jotenkin istunut sisustukseen. Prismasta löysin kivaa vaaleaa fixiä jossa oli puun kuviot. Asennus oli helppoa ja nopeaa ja ehkä tämän saa vielä irtikin joskus tuosta jos kyllästyy :)

Tässä "ennen" kuva

Ja tällainen siitä tuli. Näppäimistön alustaan kokeilin vielä Lidlistä löytynyttyä muovia.



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Arvonta & huivit

Arvoin Random.org:lla Viljamin puodin söpöisen kangaspaketin. 
Osallistujia oli 41 ja kone arpoi numeron 30, joka osui nimimerkille Sanna. Onnea!!!  


Kiitos kaikille osallistujille! <3


Keväällä reisuslle tein jo huivit Viljamin puodin suloisista puuvilloista tytöille.
Toisen reunaan pompom-nauhaa ja toiseen pitsiä



Huivit olivat kovassa käytössä reissulla, kun vuoristossa oli sen verran viileää, ja nythän ne ovat taas kovasti ajankohtaiset syksyn tullen :)



Himmeli

Käsityömessuilla tuli ystävien kanssa puheeksi himmelit ja sattumalta juuri silloin osuttiinkin Taitokeskuksen osastolle, jossa myytiin tsi-paketteja himmelikranssien valmistukseen. Matkaan tarttui pitsihimmeli-paketti, joka sisälsi kaiken tarvittavan, mutta ainakin tästä versiosta jätin virkatun keskustan pois, koska mielestäni parempi näin. Mukana tullut ohje ei ollut mielestäni kovinkaan hyvä (tai sitten vain edelleenkään en ole hyvä sisäistämään niitä), mutta netistä pikaisella etsinnällä löysin ihan kuvallisen tutoriaalin, jota oli helppo seurata samalla kun katseli telkkarista päättömyyksiä.



Tykkään ja uskoisin että teen toisenkin, mutta ehkä vähän erilaisen...


Ja vielä timantti-himmeleitä kaapista löytyneistä pilleistä. Ne olivat vähän paksumpia kuin noi mustat, mutta hyvin niilläkin onnistui.




Salaisuuksia

Suloisesta "Secret"-trikoosta (Pehemiältä) peplum Fionalle. Selän idean otin Ottobren Lionella kaavasta, muuten paita tehty sen mukaan mihin kangas riitti :) 





Tällainen tetris tällä kertaa kankaaan kanssa :D

Vielä tänään ehtii käydä osallistumassa arvontaan "TÄÄLLÄ"

torstai 8. lokakuuta 2015

Arvonta

Pääsin mukaan Kotopirkot ryhmään facebookissa, jossa joukko bloggareita jakaa parhaat DIY/TSI -ideansa. Luovaa ja idearikasta porukkaa, kannattaa liittyä mukaan seuraamaan mitä kaikkea saadaankaan aikaiseksi :)



Näin ryhmän alkutaipaleella esitellään erikseen mukana olevat bloggaajat, ja tänään on mun päivä.
Juhlitaan nyt sitten, kun on aloitettu, Kotopirkkoja, Blogin 4,5 vuotista taivalta ja vaikka syksyä!

Arvon tähän postauksen alle kommentin jättäneiden kesken Viljamin puodin suloisen paketin, joka sisältää Pandatrikoota, hattarakekkerit-trikoota sekä kolme hurmaavaa postikorttia.
Arvonta-aikaa on sunnuntaihin 11.10.2015 klo 21.00 saakka, jonka jälkeen ilmoitan voittajan. Mikäli voittajaa ei tavoiteta viikon kuluessa, arvotaan paketti uudellen.


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!



keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Roosa-nauha huutokauppaan

Jälleen Saumanvara-ryhmä järjestää huutokaupan Roosa-nauha syöpäsäätiön hyväksi.

Tästä huutokauppakansioon
Tänä vuonna laitoin itseltäni huutokohteiksi hopeisen sormuksen. Löytyy huutokauppakansiosta "muuta mukavaa"





Sekä Marimekon puuvillakankaasta tehdyn kassin. Tämä löytyy huutokauppakansiosta "asusteet"



Vuorissa tasku vaikka kännykälle