lauantai 12. joulukuuta 2015

Metallilangasta

Hommasin alumiinilankaa askarteluun ja siihen että saan testattua jotain ideoita ennen kun toteutan ne hopealangasta, joka on vähän turhan kallista kokeiluun.
Näistä edullisista metallilangoista on kiva askarrella myös lasten kanssa.

Tehtiinkin 3- ja 6- vuotiaiden tyttöjeni kanssa värikkäistä metallilangoista heijastimia ja koristeita, vapaasti väännellen ja netin ideoita hyödyntäen.
Sudenkorentoheijastimista on jo jos jonkinlaista versiota. Tässä vähän ohjeistusta miten me tehtiin niitä.


Leikkasin leveästä heijastinnauhasta suorakaiteen mallisia paloja, tein kynnellä painaen kaksi vaakataitosta reunoihin

Leikkasin pienet rei'ät taitosten molemmille puolille. Leikkasin myös pätkän 1mm alumiinilankaa, jonka toiseen päähän tein pienen lenkin pyöröpihdeillä

Sitten vain pujoteltiin tarvittavat helmet, heijastinnauhan pätkä ja vielä yksi helmi pääksi, ja taiteltiin loppulanka tuntosarviksi ja lenkiksi avainlankkiä varten.

Lapset saivat valita mieleisensä helmet ja tykkäsivät kun helmiä oli kuulemma helppo pujottaa metallilankaan


Ja tässä vielä kasa lasten kanssa tehtyäjä koristeita. Näitähän voi sitten ripustaa vaikka kuuseen tai koristella paketteja :)


Kaverille tein kuusenkoristeeksi koirat, joista kyllä Stella meinasi, että ovat hevosia... Ehkä vaatii vähän harjoittelua :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti