keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Kuusenkerkkätoffee

Innostuin keväällä monen muun tavoin tekemään kuusenkerkkäsiirappia. Kokeilin paria eri tapaa ja yhdestä keitetystä versiosta onnistuin saamaan sen verran paksun siirapin, että sen käyttö vaikkapa jäätelön päällä oli lähes mahdotonta. Hukkaankaan sitä ei viitsinyt heittää, niin päätin kokeilla miten se toimisi toffeessa. Ja sehän toimi! Äärimmäisen herkullisa toffeita ja kannattaa ehdottomasti kokeilla jos kuusenkerkkäsiirappi jää muuten käyttämättä.


Suhteet keitoksessa olivat suurinpiirtein näin:

2 dl kuohukermaa
1 dl kuusenkerkkäsiirappi
1 dl sokeria
25g voita


Sekoita ainekset paksupohjaisessa kattilassa ja anna seoksen kiehua voimakkaasti poreillen 20-30 min välillä sekoittaen.
Kun seos alkaa paksuuntua, tiputa seosta kylmään veteen muutama pisara. Mikäli seos jähmettyy vedessä ja on muotoiltavissa, on toffee valmista.
Kaada valmis seos pieneen vuokaan leivinpaperin päälle ja anna kovettua jääkaapissa. Leikkaa kovettunut toffee paloiksi ja pakkaa esim sellofaaniin.



    1 kommentti:

    1. Testaan tänään. Mul on monen monta purkkia siirappia jääkaapissa.

      VastaaPoista