torstai 13. lokakuuta 2016

Ysäri-inspis 2/2

Muistatteko 90-luvulta hologrammit? Niitä tuntui olevan jossain kohtaa vaikka missä. Itselläni oli ainakin kasa  hologrammitarroja ja ainakin yhdet korvakorut. Joskus niissä oli peräti jokin kuva, mutta usein vain se monivärinen kiilto.


Hologrammeista pääsemmekin toiseen 90-luvun inspiroimaan kierrätysaskarteluun. Toki kyseisellä vuosikymmenellä ei olisi varmaankaan vielä maltettu tuhota silloin uutuuttaan kiiltäviä cd-lyvyjä, mutta nyt kun niitä pyörii nurkissa naarmuuntuneina tai muuten turhalla informaatiolla varustettuna, on hyvä keksiä niille muutakin uusiokäyttöä kuin rastaanpelättiminä marjapuskissa.


Silppusin kasan cd- ja dvd-levyjä korunosiksi. Jostain netin syövereistä löysin espanjankielisen videon jossa palat laitettiin uuniin, mutta kun tuo espanja ei oikein taivu, niin ihan omasta päästä tein testikappaleita erilaisin yhdistelmin. Paloista tuli hyvinkin erilaisia riippuen ihan levyn merkistä ja mallista lähtien. Paljon tuli sutta ja sekundaa, mutta muutama ihan onnistunutkin osa :)












Mitä sinä toisit takaisin 90-luvulta?

Muoks: Ohje koruihin "täällä"

9 kommenttia:

  1. Vau, tosi hienoja! Etenkin nuo sulat on kyllä ihanat, kelpais! :) <3 Oon kans tehnyt cd-levyistä (sekä hologrammilla että pinta pois kuorien), mutta ei oo kyllä käyny mieleen et niitäkin vois vähän uunissa käsitellä. Pitääpä joskus kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla blogissa niitä kun oot tehnyt? Näin uunissa käsitellen saa kyllä ihan hauskoja (ja välillä yllättäviäkin) lopputuloksia :)

      Poista
  2. Siis miten noi on tehty?? Hienoja! Hahaa, ysäri-bebe heräsi minussa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein ohjeen näihin (tämän muutaman kokeilukerran perusteella), mutta ovat siis käyneet uunissa hieman sulamassa. Täältä löytyy ohje: http://tuulialla.blogspot.fi/2016/10/korunosia-cd-levyista.html

      Poista