sunnuntai 21. elokuuta 2016

Viikinkimeininki

Pitkästä aikaa päästiin juhlimaan häitä ja näissä häissä oli vieläpä viikinkiteema. Häitä juhlittiin Hämeen linnassa keskiaikamarkkinoiden aikaan, joten koko miljöö oli teemaan sopivaa.
Pukeutumista ja asusteita sai pähkäillä hyvät tovit (vaikka aina, ainakin minä, mietin paljonkin etukäteen juhliin pukeutumista!) Olisihan noita pukuja ollut vuokrattavanakin, mutta halusin ehdottomasti toteuttaa vaatteet itse.
Kaikki omat ja miehen vaatteet ovat isetehtyjä, mekot, tunika ja pussihousut pellavaa, vyölaukut ja kenkien päälliset nahkaa, lähinnä vanhoista nahkatakeista ja jopa vyönsolki on itse taottu (mieheni teki sen veljeni kanssa). Pirtanauhat on anoppi tehnyt joskus aikaisemmin.



Veljeni vaimo teki ihanan lettikampauksen minulle ja letitettävänä ollessani kieputin muutaman koristeen sekaan alumiinilangasta

Koruihin kasasin vain kaikenlaista lasi- ja puuhelmeä mitä askartelulaatikoista löytyi

Oma vyölaukkuni, johon inspiraatio lähti noista metallihelanpaloista


Lähikuva kengistä, kuva otettu vasta juhlien jälkeen, mutta yllättävän hyvin pysyivät kuosissaan!

Anteron kengät eivät olleet yhtä onnekkaat, mutta nämä olivatkin vain mallia pussi tennareiden päällä

Taottu vyönsolki

Ja miehekkäämpi vyölaukku. Tähän hyödynsin vanhan nahkatakin olemassa olevan taskunsuun



Kaavat olivat kätevästi "no-waste" meiningillä. Pinterestistä löydetty liivimekko ja alusmekko.

Oli kyllä valtavan riemukkaat ja riehakkaat häät. 
Onnekasta kun sai osallistua ihanien ihmisten upeisiin häihin!

Illan tulepyörittäjien esityksestä vielä kuva. Huikea näytös!

12 kommenttia:

  1. Ohhoh, varmaan aika unohtumaton kokemus. Upeat asut!

    VastaaPoista
  2. Onpa hienot asut - suuri vaiva nähty! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! -Ompelu on mulle terapiaa, joten ei se suurelta vaivalta tuntunut ;)

      Poista
  3. Onpa hienot asut - suuri vaiva nähty! :)

    VastaaPoista
  4. Teemahäät on kyllä hauskoja. Tosi upeat puvut olet loihtinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nykyään pääsee enää harvoin mihinkään häihin, joten oli hauska tehdä oikein kunnon asut.

      Poista
  5. Teitte todellakin töitä häiden eteen ja lopputulos on kerrassaan upea! En ikinä osais itte suunnitella noita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pinterest oli isona apuna näitäkin suunnitellessa :)

      Poista
  6. siisti viikinki puku miehelläsi. Mistä tuommonen tunika löytyi?

    VastaaPoista