sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kettu-pyjama

Hyvän ajan tämäkin kettu-kangas marinoitunut kaapissa, niin kauan että en enää muista mistä se on. Nyt se kuitenkin pomppasi Fionan pyjamahousuiksi ja meidän vilukissa oli tyytyväinen uuteen pyjamaansa, vaikka meinasi että housut olivat ensin olleet poikamaisen näköiset.

Kaavoine käytetty perus paitakaavaa sekä legginsi -kaavaa mutta väljyysvaroja molempiin lisäten

Pitkästä aikaa applikoin perinteisesti tiheällä siksakilla ja vielä velouria, kun paitaan piti saada joku yhdistävä tekijä, jolloin siihen valikoitui housuista nukkuva kettu

Pääosin sinisestä inspiraationsa saanut setti sopii myös Homma-Huoneen Värihaasteeseen ja kuukauden väriin joka on sininen!
Tarkoituksena olisi ehtiä tehdä vielä jotain muutakin, ehkä enemmän, sinistä tällä kuulla haasteesta inspiroituneena.

3 kommenttia: