keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Minä kun kerta muutkin

Minäkin ostin sen, kun kerta muutkin. 
Eli Lidlin leimasin, jonka tekstin luvataan pysyvän tekstiileissä jopa 90 asteen pesussa... Kyllä on kätevä! 

 Leimailin ison kasan aikaisemmin valmistuneita ja tässä omaan uuteen testi-teksti. 

Raitapaita, helppoa ja nopeaa. Kaavana yksi vanha lempparipaita, sivulla nauhakuja. 
Kangas onnekas löytö Eurokankaan palalaarista.
Kankaan menekki n. 0,5m

Ja shortsit! 
Uusimmasta Suuri Käsityölehdestä (7/2013) piti kokeilla tätä hieman erilaista shortsikaavaa. 
Eipä taas mennyt näidenkään ompelu kuin strömsössä, mm. ompelin ensin vyötärökaitaleen väärin päin (?!?) Muutenkin vastusti niin, että en kyllä ihan heti lähde tekemään seuraavaa alaosaa itselle. Lopuksi oikaisin kaavaa sen verran että napinreikien ja nappien ompelun sijaan iskin shorseihin kam-nepparit. Hyvin toimii.
Kangasmenekki n. 0,8m

Ja kun kerta totesin paitakaavan toimivaksi tein samalla flowlla toisenkin. 
Tämäkin kangas bongailtu joskus Eurokankaan palalaarista.

Onpa osunut kuvaan nauhakujaakin

Tässä taas tämä "mulle, kun muillakin" jippo, eli pitsiä paitaan reilummin. Tätä piti sitten lähteä kesken ompelun hakemaan Eurokankaasta, joten kangasmenekki tässä versiossa lopulta +0,3m

7 kommenttia:

  1. No mageet! Noita shortseja kattelin itekki mutta kun se oli niin työläs ohje niin on jääny kokeilematta vielä... :D

    VastaaPoista
  2. niin hienot. mä tykkään tosi paljon tuosta paidasta. ihanat kankaat ja hyvä kaava. sopii sulle.

    VastaaPoista
  3. Hienoja! :D Mulla kans toi kaava juuri testissä! :)

    VastaaPoista
  4. Rokkaavat vaatteet. Tietty auttaa että on 180-senttinen mallikaunotar;) Mullekin miehen tädin kautta tulossa leimasin. Toivottavasti toimii...

    VastaaPoista
  5. Minäkin ostin, tuo ryhmä saa tarvitsemaan asioita joita ei vuosi sitten tiennyt olevan olemassakaan! Ihanat paidat, ihanan pukevat juuri sinulle.

    VastaaPoista
  6. Mullakin toi leimasin, mutta nyt jo metin mistä lisämustetta....Ihana paita!!!

    VastaaPoista