lauantai 13. huhtikuuta 2013

Lepakkohihaa testauksessa ja vastauksia

Minulla on parikin miikkareiden leppakkohihapaitaa ja halusin testata semmoista itsekin. Tämä versio on hyvinkin vapaasti saksien, juurikin tätä M&I versiota mukaillen. Kangas vaihteeksi EK:n palalaarista, valkoiset raidat toki niin läpikuultavia että pakko laittaa toppi alle. Vähän myös täytyy "kaavaa" muokata seuraavaan versioon, ainakin kaula-aukkoa suuremmaksi ja hihansuita hieman löysemmäksi... Muuten kyllä helppoa ja nopeaa kun on kahdesta palasta.



Lisäksi sain uudestaan pariinkin kertaan "11-kysymyksen" haasteen. Kiitos vain kovasti Kehräämössä Raitsulle ja Keskeneräisyyksiä Jennylle! :)
En nyt tällä kertaa kuitenkaan laita kysymyksiä eteenpäin, tai kerro 11-asiaa itsestäni, kun sen niin hiljan tein -> täältä löytyy

Raitsun kysymykset
1. Mikä on ensimmäinen käsityö, jonka olet tehnyt? -Luultavasti joku barbin- tai nukenvaate äidin kanssa lapsena. Sitten kun uudestaan aikuisiällä aloin käsityöharrastuksen pariin niin taisi olla kestovaippa.
2. Mitä teet mieluiten; ompelet, neulot vai virkkaat? - Ompelen. Valitettavasti puikot tai koukut eivät ole kanssani yhteistyökykyisiä... En ole kyllä edes vuosiin kokeillut :)
3. Mikä ompelukone/saumuri sinulla on? - Omp
elukoneena Bernina virtuosa 160 ja saumurina välillä harmaita hiuksia aiheuttava vanharouva Eva FinnLock 340D
5. Mikä on lempikaavasi? - Hmm, vaihteele kun useinkaan ei tuu tehtyä montaakaan vaatetta samalla kaavalla, mutta varmaan tuolla perusteella useiten olen käyttänyt Princess-tunikan kaavaa pohjana ja itselle oli kerrasta hyvä Ottobren toppi (2/2007)
6. Minkä käsityön olet saanut viimeiseksi valmiiksi? - Tuon ylläolevan paidan.
7. Jos saisit valita ammatin käsityöalalta, mikä se olisi? - Olipas hankala, paha sanoa mitään, kun on kiva harrastus, mutta tuskimpa työkseni haluaisin tehdä...
8. Mistä löydät inspiraatiosi? - Muiden blogeista, Saumanvarasta, Pinterestistä, ylipäätään siis pääosin netistä muilta harrastajilta
9. Kauanko olet pitänyt blogiasi? - Kaksi vuotta tuli juuri täyteen
10. Harrastatko "ikuisuusprojekteja"? Eli töitä, joita teet silloin tällöin ja sitten ne saattavat jäädä pitkäksikin aikaa syrjään. - En tarkoituksella, mutta Ufo-pino ei ole ainakaan pienentynyt
11. Montako keskeneräistä käsityötä sinulla on tällä hetkellä? -  Auts, se on se Ufo-pino (laatikko, joka pursuaa), joka sisältää X-määrän projekteja, jotka ei ole menneet ihan ehkä suunnitelmien mukaan. Muuten tuolla odottaa kaksi t-paitaa helmakäänteitä.

Jennyn kysymykset
1. Tuleeko turhautunut olo jos käsillä ei ole tekemistä? - En ylipäätään osaa olla tekemättä mitään...
2. Mistä ammennat ideoita? - Ks. ylläolevista vastaus nro 8 :)
3. Teetkö yhden työn kerrallaan, vai monta rautaa tulessa-tyyliin? - Keskityn yleensä yhteen (tai kahteen, jos teen sisaruksille samasta kankaasta), mutta tosiaan se Ufo-pino kyllä on olemassa...
4. Mietitkö kaupasta ostaessasi ensin, voisinko tehdä tämän myös itse (halvemmalla)? - Mietin, mutta en välttämättä hintaa ajatellen, pikemminkin niin, että saa paremmilla mitoilla/väreillä/kankailla...
5. Teetkö enemmän itselle vai muille? - Muille (yritän kyllä koko ajan tehdä enemmän itselle, kun oma vaatekaappi olisi se joka kaipaisi lisää vaatetta)
6. Vaatteiden ompelu vai sisustusjutut? - Vaatteet! Mikään ei ole niin tylsää kuin vaikka verhojen ompelu. Olempa ostanut muutaman kerran verhot valmiiksi ommeltuinakin ;)
7. Koetko käsitöitä koskaan pakkopullana blogin takia? - En, pikemminkin blogi kannustaa itseäni tekemään uusia juttuja.
8. Meneekö kässäily joskus äiti-/kotivelvollisuuksien edelle vahingossa? - Taitaapa se välillä mennä, olen muutenkin hyvä välttelemään esim. ikkuinoiden pesua...
9. Ostetut vai itsetehdyt lahjat ja kortit? - Koko ajan enemmän itsetehdyt, myös kortit.
10. Menetkö mukaan blogi-villityksiin vai oletko oman tien kulkija? Mitä on blogivillitykset? - Varmaan aika omilla aivoituksilla mennään :D
11. Jos raha ja aika ei olisi rajoite, mitä työstäisit nyt? - Itselle kevättakki, josta kaikki on kaavaa myöden hakusessa, ja pahoin pelkään että kevätkin kerkeää loppua ennen kuin saan edes aloitettua..


Ja tältä näyttää ompelutilani kun luovuus on oikein valloillaan.....


4 kommenttia:

  1. Hieno paita ja kyllä tuollaisessa tilassa luovuuden kelpaakin kukkia :)

    VastaaPoista
  2. Tosi nätti paita. Ja ihana tunnelma välittyy alemmasta kuvasta. :) Sellainen leppoisa lauantaifiilis tulee heti.

    VastaaPoista
  3. Minusta on tosi kivan mallinen paita! Harmi, ettei oma lepakkohihapaitakokeilu tuottanut yhtä kivaa lopputulosta :)

    VastaaPoista
  4. Tykkään kovasti tosta lepakkohihapaidasta! Ompsukuva on kans ihana. :)

    VastaaPoista