lauantai 17. marraskuuta 2012

Vauvalahjaa ja isänpäiväjuttuja

Ystävä sai vauvan ja olin päättänyt jo ennen kuin poitsu päätti syntyä että teen vauvalahjaksi turvakaukaloon samanlaisen pussin kuin mitä tein Stellalle (linkki) (heillä on samanmerkkinen kaukalo kuin meillä).
Edellisestä kaukalopussista poiketen, tähän tein kiristysnauhan. Kiitos Heidi vinkistä! :)




Isänpäivälahjaksi Fiona piirsi meidän perheen kuvan paitaan kangastussille. Paita on H&M perusteeppari. 


Ja kakkuna syötiin Heinäsirkkapiirakkaa. Joku päivä näin kun Nigella keittiössään moista väsäili ja pitihän se testata :)


Pohja:
300 g dominokeksejä
50 g tummaa suklaata rouheena
50 g voita
Pohjan aineet monitoimikoneessa muruksi ja levitetään irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
125 ml maitoa
150 g vaahtokarkkeja
0,25 dl kaakaolikööriä
0,25 dl minttulikööriä
4 dl kermaa
vihreää karamelliväriä
Sulata vaahtokarkit maitotilkassa kattilassa. Lisää sekaan liköörit. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää vaahtokarkkiseos varovasti joukkoon. Lisää hieman karamelliväriä, että kakusta tulisi hieman vihreämpi.

Päälle sulatin vielä tummaa suklaata koristeluihin (enkä varmaan ikinä saanut pursotettua suklaata noin rumasti :) Hyvää se silti oli!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti