perjantai 25. syyskuuta 2015

Ciabatta Tuulian tyyliin


Tässä on yksi mun viikonlopun suosikeistani. On ihana syödä aamiainen rauhassa ja nauttia siitä vastapaistetun leivän kanssa. Ja mikä hauskinta, leipätaikina tehdään jo illalla (tai edellisenä päivänä) jääkaappiin valmiiksi.

Ainekset:

5 dl kylmää vettä
1 ps kuivahiivaa (tai puoli palaa tuorehiivaa)
2 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Usein korvaan koko jauhomäärän tai vain vehnäjauhojen osuuden hiivaleipäjauhoilla.. kuinka nyt kulloinkin, fiiliksen mukaan ;)
Sekoita kylmään veteen noin puolet vehnäjauhoista, hiiva ja suola. Lisää öljy ja hunaja sekä loput jauhoista vähitellen. Taikina saa jäädä todella pehmeäksi. Päälle ripotellaan vähän jauhoja ja kulhon päälle laitetaan kansi/kelmu tms. ja nostetaan jääkaappiin vähintään yöksi.

Vas. kuva illalta ja oik. kuva aamulta

Kumoa aamulla taikina pöydälle, vaivaa siitä ilmakuplat pois ja tee kaksi pitkulaista leipää pellille. Peitä leivät leivinliinalla uunin lämpeämisen ajaksi (saa olla kauemmankin) ja paista 20-30 min 250 asteisessa uunissa alimmalla tasolla. Leivän kypsyyden voi varmistaa koputtamalla pohjaa, jos se kumisee, niin kypsä on :)





2 kommenttia:

  1. Näyttääpä herkulta, pitää koittaa joskus :)

    VastaaPoista
  2. Itse leivottu leipä on ihanaa, tämä resepti pitää kokeilla!

    VastaaPoista