sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Isälle ja herkkuja

Isänpäivä oli ja meni, mutta onhan vuodessa muitakin päiviä kun isää voi hemmotella.
Tänä vuonna tehtiin lasten kanssa yhteistyönä isälle paita. Paidassa on tie ja rekvisiittaa, joten isän selän päällä voi leikkiä vaikka samalla kun isä katsoo telkusta Simpsoneita :)


Kaikki kuviot leikkasin Silhouette Cameolla silityskalvosta. Iso osa tyttöjen piirustusten mukaan.





Isänpäivän kakkuna tänä vuonna oli perinteinen kolmen suklaan kakku, johon yksinkertaiset koristeet tein leikkaamalla ohuesta suklaalevystä kuvioita ja lisäksi vain pähkinöitä ja vadelmia.




Herkutteluhetkiin sopii myös mitä parhaiten Goodion raakasuklaat. Sain testaukseen Chilin ja ihan ehdottoman lempparini; Cranmary, joka on tehty yhteistyössä Kyrö Distelleryn kanssa. Suklaassa on sopivassa suhteessa ripaus karpaloa, rosmariinia ja giniä. Nam!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti