lauantai 24. lokakuuta 2015

Vanulappu-kranssi ja ohje


Näin idean tällaisesta kranssista Pinterestissä. Katsoin hätäisesti että se oli tehty vanulapuista, mutta siihen olikin leikelty pyöreitä paloja huovasta. Enhän minä nyt sellaisia ehtinyt/jaksanut/viitsinyt askarrella, vaan nappasin vessan kaapista putkilon niitä halvimpia vanulappuja, jostain olin erehdyksessäni ostanut myös halpoja ja paskoja huonoja nuppineuloja, styroksinen kranssi sattui myös löytymään kotosalta ja siinä sitten samalla kun kuuntelin verkkoluentoa askartelin tällaisen kranssin. Ihan liiankin helppoa (paitsi ne surkeat nuppineulat välillä vääntyilivät ja katkeilivat..)

Tässä vielä ohjeistus:

Taita vanulappu ensin puoliksi

Ja sitten vielä puoliksi

Nuppineula tms läpi

Ja pökätään styroksiseen kranssiin

Laita vanulappuja muutaman sentin välein kranssipohjaan

ja pyörittele niitä niin että asettuvat nätisti

Tähänhän voisi kieputella ympärille vielä ledi-valoja tms





9 kommenttia:

  1. Hieno, tulee jopa mieleen vähän kermavaahtokuorrutus :)

    VastaaPoista
  2. On kaunis! Minäkin näin varmaan samaisen kranssin, mutta se oli punainen. Valkoisena tyylikäs. Pitääkin kokeilla. liisa

    VastaaPoista
  3. Hauska idea ja kivan näköinen. Ei vaan ulkokäytössä taitas toimii. Mut sisällä söpö. Tulee mieleen marenkijälkkäri. :) ja tohonhan voi yhdistää halutessaan monenmoistakin. Ne valot tai jotain vaikka mustasävyistä hmm... no jotain. :)

    VastaaPoista
  4. Voi että hyvä idea ja niin kaunis kranssi :-)

    VastaaPoista
  5. Ompas kivan näköinen! Hauska idea :)

    VastaaPoista
  6. Herkullisen näköinen kranssi ;). Minullekin tuli nimittäin marengit mieleen tästä.

    VastaaPoista
  7. Paljon meni nuita lumppuja kranssiin?

    VastaaPoista